Älykkäät järjestelmät luovat uutta liiketoimintaa – ja pelastavat vanhaa

Sähköverkkoyhtiöiden niskaan on satanut viime vuosina paljon ns. lantaa. Yhtiöitä on syytetty ahneudesta ja kohtuuttomasta hinnoittelusta, koska kuluttajien on ollut vaikea hahmottaa, miksi sähköjohdosta pitää maksaa. Energiamaksu käy paremmin järkeen, koska jonkun vastuulla on energian tuottaminen – mutta se sähköjohto! Tuollahan ne kaapelit ovat jo valmiina, miksi niistä maksetaan? Lisää närää on herättänyt se, että verkkoyhtiöitä ei voi kilpailuttaa, ainoastaan energian tuottajan.
Mutta on tietenkin selvää, että sähkönjakeluverkoston ylläpitäminen ei ole ilmaista eikä edes halpaa. Sitä täytyy korjata ja toimintavarmuus taata myös poikkeustilanteissa. Lisäksi sähkönkulutuksen tavat ovat rajussa muutoksessa, ja verkkoyhtiöiden pitäisi reagoida muutoksiin.
Muutama vuosi sitten visioitiin, että sähköliittymän hinnoittelu voisi perustua maksimitehoon samalla tavalla kuin tietoliikenneliittymä suurimpaan kaistaleveyteen. Visio liittyi muun muassa sähköautoilun kasvuun – kun taloyhtiön kaikkiin latauspaikkoihin kytketään työpäivän jälkeen lataushybridi tai täyssähköauto, tarvitaan yhtiön sähkökeskukseen aikamiehen reiden paksuinen kuparikaapeli. Mutta kuka sen maksaisi?
Onneksi apuun tulivat älykkäät järjestelmät. Tällä hetkellä taloyhtiöön voidaan latauspaikkojen rakentamisen yhteydessä asentaa ohjausjärjestelmä, joka jakaa kuormaa tasaisesti – ilman pelkoa hurjista kulutuspiikeistä. Itse asiassa älykkäiden järjestelmien ansiosta sähkön kokonaiskulutus ei edes välttämättä nouse, koska taloyhtiöistä voidaan jakaa energiaa myös takaisin sähköverkkoon.
Joten: kun seuraavan kerran kuulette sanan ”älykäs järjestelmä”, älkää pitäkö sitä konsulttien tai mainosmiesten höpötyksenä. ”Älykäs” voi oikeasta merkitä jotain aidosti parempaa.
Ajankohtaista

24.09.2026
Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa
Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026
Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista
Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen
Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026
Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana
Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker
Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026
Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa
Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta
Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun
Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.