30.04.2020

Ilman luottamusta ei ole mitään

Yritysten ja kuluttajien toiminta markkinataloudessa perustuu luottamukseen. Jokaisen sopimuksen arvo nojaa luottamuksen, ja rahan arvo samoin. Pörssi- ja valuuttakurssit ovat luottamuksen mittareita – niillä mitataan uskoa yrityksen kasvukykyyn tai valuutan takana olevan valtion kehitysmahdollisuuksiin. Luottamus, tai oikeastaan luottamuksen puute on tällä hetkellä paljon vakavampi seuraus koronakriisistä kuin itse tauti. Kun tulevaisuuteen ei uskalleta sijoittaa, talous taantuu.

Onko luottamuksen menettäminen koronan vuoksi mielekästä? Pelkääkö päätöksiä karttava yritysjohtaja itsensä ja läheistensä puolesta, vai johtamansa yrityksen puolesta? Kaksi kysymystä vaatii kaksi vastausta.

1, Jokaisella on oikeus olla huolissaan itsestään ja läheisistään, myös johtajalla. Tähän huoleen voi reagoida noudattamalla terveysviranomaisten ohjeita ja pitämällä kätensä puhtaana. Läheisilleen voi myös muistaa kertoa, kuinka tärkeitä he ovat. Tämä riittää.

2, Yrityksen tilasta huolehtiminen on myös oikeutettua, etenkin jos koronapandemia on heikentänyt yrityksen liikevaihtoa ja kannattavuutta. Tähän huoleen reagoiminen on kuitenkin monisyisempää kuin perheestä huolehtiminen, ja siksi johtajan onkin nyt tehtävä sitä, mitä tekemään hänet on asetettu. Hänen on johdettava. Jatkokysymys: onko nähtävissä, että koronakriisi hellittää jossain vaiheessa? Ja nyt ollaankin siinä, mistä aloitimme, eli luottamuksessa.

Jos yrityksessä luotetaan siihen, että koronan uhka väistyy, ja taivas jälleen kirkastuu, niin mitä nyt on tehtävä? Tarkempi vastaus riippuu yrityksen liiketoiminnan luonteesta, mutta yleisesti ottaen vastauksia on vain yksi. Nyt on investoitava. Nyt on varauduttava siihen, että tilanteen palatessa normaaliksi yritys on iskukykyinen ja valmiina kantamaan vastuunsa yhteiskunnan rattaiden pyörittämisestä – ja valmiina ottamaan haltuunsa osuutensa markkinoista. Sillä kun pyörät taas pyörähtävät, ne pyörähtävät lujaa, ja siihen valmistautuneet ovat seuraavan kisan voittajia. Juuri nyt on aika hioa prosessi kuntoon, nostaa jalostusastetta, parantaa jakeluverkostoa, kirkastaa palvelumuotoilua ja terävöittää asiakaskokemusta. Ja kaikki tämä on tehtävä nyt, eikä elokuussa. Menestys mitataan nyt luottamuksen määrällä. Se, joka luottaa eniten, voittaa eniten.

Luottamuksella, Mercus.

Ajankohtaista

24.09.2026

Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa

Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026

Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista

Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen

Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026

Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana

Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker

Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026

Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa

Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta

Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun

Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.

Katso kaikki artikkelit