ISS Palvelut siirtyy Brokeriin

ISS Palvelut ottaa käyttöön lappeenrantalaisen Mercus Softwaren Broker -tarjouslaskentaohjelmiston. Brokerin käyttö aloitetaan valtakunnallisesti ISS:llä kevään aikana. Projektipäällikkö Janne Ståhlhammarin mukaan Broker oli hinnaltaan sopiva ja selvästi parempi kuin ISS:n nykyinen järjestelmä. ”Lisäksi kaikilla meidän suurilla kilpailijoillamme on jo käytössä Broker. Halusimme päästä tässä suhteessa samalle viivalle muiden kanssa.”
Ståhlhammar kertoo, että tarjouslaskennan lisäksi Brokeria ruvetaan käyttämään myös tarjous- ja projektitoimintojen ohjauksessa. Mahdollisesti myös huolto- ja kunnossapidon ohjaus hoidetaan tulevaisuudessa Brokerilla. ”Kaiken kaikkiaan Broker on vakuuttanut meidät. Voimme luopua monesta vanhasta järjestelmästä, kun siirrämme toiminnot Brokeriin. Laskentaohjelmana sen selkeys on aivan omaa luokkaansa – voimme määritellä ohjelmaan helposti omat hintamme, jolloin katelaskenta suoraviivaistuu”, Ståhlhammar kiittää.
Mercus Softwaren toimitusjohtaja Valeri Tiik kertoo, että yrityksellä on juuri nyt erittäin positiivisen kehityksen vaihe menossa. ”Olemme tehneet merkittäviä läpimurtoja uusille toimialoille, ja vanhoillakin Broker menestyy. Yrityksissä nähdään meidän ohjaustyökalujemme toimivan tärkeänä kilpailutekijänä – kun työtä ohjataan hyvillä työkaluilla, toiminta tehostuu ja kannattavuus kasvaa.” Tiikin mukaan yhtiö julkistaa lähiaikoina lisää merkittäviä asiakkuuksia.
Mercus Software Oy, Valeri Tiik, p. 040 518 9470, www.mercus.net
ISS Palvelut, Janne Ståhlhammer, p. 0400 454 716, www.fi.issworld.com
Mercus Software kehittää Broker -ohjelmistoja rakennus-, talotekniikka- ja energia-alan kustannuslaskentaan, määrä- ja tarjouslaskentaan ja toiminnanohjaukseen. Broker-ohjelmistot ovat käytössä yli 200 yrityksessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa.
ISS Palvelut on Suomen johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys, joka toimittaa kaikki kiinteistöjen tarvitsemat ylläpito- ja tukipalvelut. Yhtiö työllistää Suomessa 11 000 henkilöä. ISS-konsernin pääkonttori sijaitsee Tanskassa.
Ajankohtaista

24.09.2026
Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa
Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026
Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista
Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen
Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026
Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana
Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker
Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026
Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa
Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta
Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun
Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.