Kuinka rakennetaan voittajatiimit tulevaisuudessa?

The Wall Street Journal pohti tällä viikolla, millaiseksi työelämä ja -yhteisöt muuttuvat, kun työpaikat jälleen avataan työntekijöille ja etätyöstä tulee vain harvojen etuoikeus – vai tuleeko?
Amerikkalaiset työyhteisöt ja työkulttuuri toimivat toisella tapaa kuin meikäläinen, mutta jotain arviota jenkkiyritysten erilaisista linjauksista voi vetää Suomeenkin. Me tiedämme, että amerikkalaisyrityksissä arvostetaan pitkiä työpäiviä ja lyhyitä lomia, eli suhde työaikaan on hiukan toisenlainen kuin meillä. Ilmeisesti samasta syystä myös työnantajan valvontaoikeus katsoa työntekijän olan takaa, mitä hän tekee, on Yhdysvalloissa arvokkaampi kuin meillä.
Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että esimerkiksi teknologiajätti Apple pakottaa työntekijänsä tulemaan toimistolle vähintään kolmena päivänä viikossa? (HS 3.6.2021). Toisaalta Facebook antaa työntekijöilleen jatkaa etätöitä myös pandemian jälkeen, jos he niin haluavat. Samaan aikaan uusia osaajia kiihkeästi etsivät ohjelmistoyritykset arvioivat, että huippukykyjen palkkaaminen on mahdollista vain, jos tarjolla on hybridimalli, toisin sanoen työyhteisö, joka toimii sekä virtuaalisissa että fyysisissä ympäristöissä.
Suurin huoli WSJ:n haastattelemilla amerikkalaisjohtajilla tuntui liittyvän työnohjaukseen ja työntekijöiden tasa-arvoiseen kohteluun. Työntekijöiden edustajat puolestaan pelkäsivät, että etä- ja lähitöitä tekeville on erilaiset etenemis- ja uramahdollisuudet. Suomessa työntekijät eivät välttämättä puhu urakehityksestä yhtä ahkerasti kuin amerikkalaiskollegat, mutta työsuhteen tasa-arvo on varmasti kaikkialla yhtä tärkeää, ja että jokainen tulee kuulluksi työyhteisössään.
Mikä neuvoksi? Olemme opetelleen käyttämään neuvonpitoon ja viestinvaihtoon sopivia etätyökaluja jo vähintään viidentoista vuoden ajan. Mutta miten olemme oppineet hyödyntämään työnohjauksen ja projektinhallinnan välineitä? Samat ohjausmenetelmät ovat yhtä tärkeitä, tehtiinpä työt etänä vai lähikontaktissa, mutta pandemia nosti niiden merkityksen uusiin eksponentteihin. Kun projektinohjaus on kunnossa ja esihenkilöt osaavat käyttää järjestelmiä oikein, on turha vaatia paikkaan sidottua työsuoritetta – silloin kun sille ei oikeasti ole tarvetta. Ainoa asia, jolla on merkitystä, on tuottava ja tehokas työpanos, missä tahansa suoritettuna. Nyt ja tulevaisuudessa.
Ajankohtaista

24.09.2026
Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa
Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026
Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista
Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen
Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026
Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana
Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker
Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026
Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa
Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta
Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun
Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.