Lisää älyä betonin kuivattamiseen

Kun muu Suomi lomailee, rakennustyömailla painetaan hommia tavallista tiukempaa tahtia. Moni urakka ajoitetaan kesälle, ja vaikka mikään ei ole niin vaikeaa kuin säiden ennustaminen, on kesällä yleensä enemmän lämpöä ja vähemmän lunta kuin marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana.
Siispä lapiota santaan ja betonimyllyä pyörittämään! Mutta miten paljon kesähelteet auttavat betonin kuivumisessa? Iso osa viime vuosina paljastuneista kiinteistöjen ilmanlaatuongelmista eivät suinkaan johdu ulkopuolisesta kosteudesta, vaan huonosti kuivuneesta betonista, joka on jäänyt muovimaton alle muhimaan. Kyseessä on sen mittakaavan ongelma, että kesähelteisiin luottaminen on riskialtista hommaa.
Lahdessa starttailtiin pari vuotta sitten Rakokiven monitoimitalon rakentamista. Samalla käynnistettiin Terve betonirakenteinen koulu -niminen kehityshanke, jossa olivat Lahden Tilakeskuksen lisäksi mukana muun muassa Talonrakennusteollisuus ry, Betoniteollisuus ry, NCC Suomi Oy sekä muutama muu yritys. Hankkeen teemaksi ja aihetunnisteeksi valikoitui #betonikuivuu, joka kertookin hankkeesta kaikkein tärkeimmän. Rakokiven betonitöiden seurantaan valjastettiin kymmeniä rakenteisiin kiinnitettyjä antureita, jotka lähettivät rakentajille tietoa valujen kosteusprosentista ja keräsivät tietoa ympäristön olosuhteista. Rakokivestä tehtiin myös tietomallipohjainen esittelyvideo, joka avaa ilahduttavasti näkymää rakennuksen taloteknisiin ratkaisuihin. Kaiken kaikkiaan Rakokiven rakennusprojekti ja siihen kytkeytynyt kehityshanke tuotti paljon hyödyllistä tietoa, jonka jakamisesta muiden rakentajien käyttöön huolehtii Rakennusteollisuus RT.
Betonin kuivumisaika on kaiken kokoisissa rakennushankkeissa ehkä suurin yksittäinen aikataulutekijä, minkä vuoksi kuivumisajan parempi ennustettavuus vaikuttaa suoraan tarjouslaskentaan, projektin vaiheistamiseen, resursointiin, projektinohjaukseen ja lopulta tietenkin projektin valmistumiseen määräajassa. Rakokivestä ja kehityshankkeesta löytyviä tietoa voi seurata eri kanavissa #betonikuivuu -tunnisteen avulla.
Ajankohtaista

24.09.2026
Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa
Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026
Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista
Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen
Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026
Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana
Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker
Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026
Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa
Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta
Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun
Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.