31.05.2019

Lupauksemme: Mobiili tuntikirjaus, joka toimii

”Jos tuntikirjaus on kentällä kohdistettu väärin, minun on melkein mahdoton jäljittää mitä on tapahtunut.”

Jokainen projektinhoitaja tietää, miten tärkeää on varmistua tuntikirjausten oikeellisuudesta – sekä laskutuksen että projektin kustannusten vuoksi. Parasta olisi, jos kirjaukset voitaisiin tehdä kentällä aina saman tien, kun työlistaan merkitty tehtävä on suoritettu. Mutta tällöin kirjauksen tekeminen täytyy olla äärimmäisen helppoa ja yksinkertaista. Muuten kirjaus saattaa unohtua tai siirtyä, ja se tehdään päivän päätteeksi epätarkkojen muistikuvien varassa.

Jotkin selainpohjaiset tuntikirjausjärjestelmät on tehty palkanlaskennan ehdoin, mikä on tavallaan ymmärrettävää, koska palkanlaskenta näitä tietoja tarvitsee. Mutta kenttätyöntekijän kannalta nämä järjestelmät ovat äärimmäisen epäkäytännöllisiä, kun kotona selaimen ääressä yritetään muistella, mitä keikalla tuli kirjoitettua suttuiselle paperilapulle.

Siksi me teimme Broker Site Manageriin markkinoiden sulavimman työtoteutumien kirjauksen. Kun kenttähenkilö saa mobiilinäkymäänsä tiedot tehtävästä, jonka asiakaspalvelu on kirjannut järjestelmään, kaikki perustiedot ovat näkymässä jo valmiina. Järjestelmä on poiminut tiedot tarjouslaskennasta, ja käytännössä kenttähenkilön tehtäväksi jää muutamalla klikkauksella kertoa, että tehtävä on suoritettu ja paljonko siihen kului aikaa. Itse asiassa kaikki tapahtuu jopa nopeammin kuin näin kertoen, joten kehotamme sinua katsomaan tästä videosta, kuinka kaikki oikein käy.

Broker Site Managerin tuntikirjausten käyttöönoton jälkeen voit olla varma, että projektiesi laskutus ja kustannukset ovat aina ajan tasalla.

Ajankohtaista

24.09.2026

Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa

Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026

Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista

Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen

Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026

Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana

Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker

Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026

Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa

Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta

Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026

Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun

Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.

Katso kaikki artikkelit