Paikkariippumatonta projektinhallintaa, kiitos

Teimme viime keväänä lukuisia etätyöaiheisia artikkeleita ja videoita Mercuksen viestintäkanaviin. Pidimme etätyöstä kertomista tärkeänä kahdesta syystä.
Ensinnäkin Mercuksen koko organisaatio on toiminut paikkariippumattomasti lähes yrityksen koko historian ajan. Meillä on ollut toimintaa eri toimipisteissä Suomessa ja Virossa ja silloin tällöin myös muissa maissa. Joten olemme opetelleet ja myös oppineet, kuinka organisaatio toimii tehokkaasti verkossa, ja viime keväänä näimme arvokkaana sen, että jaamme oppimaamme muille.
Toiseksi Mercuksen projektinhallinnan työkalut, joita myös itse käytämme omassa työnohjauksessamme, on kehitetty erityisesti liikkuvaa, paikkariippumatonta työtä ja hajautettuja organisaatioita varten. Joten halusimme jakaa myös tätä tietoa kaikille sitä kaipaaville.
Sillä viimeistään nyt on käynyt selväksi, että työnteon riippuvuus fyysisistä paikoista on ohi. Se on taaksejäänyttä elämää myös monilla sellaisilla toimialoilla, jotka vannoivat viime kevääseen asti seisovansa fyysisten kohtaamisten puolustajien etulinjassa loppuun saakka. No se loppu on nyt. Kaikki mikä voidaan tehdä verkossa, tehdään verkossa.
Ja onhan totta, että verkkotyöskentelyn hyväksyminen osaksi yritysten arkipäivää on tehostanut monen liiketoimintaa valtavasti. Oliko koskaan järkeä käyttää kokonaista pitkäksi venyvää työpäivää yhtä tunnin palaveria varten – matkustamalla sitä varten Suomen päästä päähän lentokoneella? Ehkä voimme nyt jo tunnustaa: ei ollut. Muistellaanpa: Herätys klo 4.30. Lentokentälle 5.15. Odottelua 5.45 - 6.45. Myöhästynyt lento Helsinkiin 7.15 - 8.15. Taksilla asiakkaalle, jossa palaveri klo 9-10. Päivän toinen palaveri peruttu, joten väsynyttä nuokkumista läppärin kanssa kahviloissa, ja klo 14.30 taksilla kentälle. Odottelua 15.15 -16.00, myöhästynyt lento kotiin 16.15 – 17.15, kotona klo 18.00. Läppäri auki ja päivän rästiin jääneet työt esiin. Ja niin edelleen.
Melko huoletta voi sanoa edellä kuvatulle työpäivälle: ei koskaan enää. Kun asiat on kerran oppinut tekemään paremmin, niin miksi palata vanhaan?
Joten: katsotaan eteenpäin. Varmistetaan, että osaamme käyttää työaikamme tehokkaasti, niin palautumisellekin jää tarpeeksi aikaa – sekä iltaisin että viikonloppuisin. Ja varmistetaan myös, että työkalumme ovat kunnossa etätyön tarpeisiin. Niin kunnossa, että vähitellen koko etätyö-sana häipyy historian hämärään. On työtä, ja on tekijöitä – ja on työkalut, joilla tehtävät hoidetaan valmiiksi ajallaan missä tahansa.
Katso myös etätyöaiheinen videomme Etätyön opit.
Ajankohtaista

24.09.2026
Broker Site Manager ratkaisee isojen organisaatioiden resursointihaasteet: monitasoinen henkilövaraus lisää projektinohjauksen ylivoimaa
Isoissa yrityksissä asiantuntijat sijoittuvat usein moniportaisiin hierarkioihin, kuten divisiooniin, osastoihin ja pienempiin yksiköihin. Broker Site Manager (BSM) ‑projektinohjausjärjestelmä tekee monimutkaisestakin organisaatiorakenteesta läpinäkyvän, kun se mahdollistaa resurssien joustavan ja tarkan varaamisen projekteille miltä tahansa organisaation tasolta.

21.09.2026
Broker Site Manager yhdistää työnohjauksen ketteryyden ja laadunhallinnan: mallisuoritteiden hallinta on joustavaa, mutta turvallista
Tehokas työnohjaus tarvitsee toistettavia mallityösuoritteita ja -projekteja. Broker Site Manager (BSM) -projektinohjausjärjestelmä tekee mallien hyödyntämisestä ja muokkaamisesta helppoa, mutta samalla suojaa ne tahattomilta muutoksilta. Erityisen tärkeää on, että yrityksen laatukäsikirjaan sidotut prosessit pysyvät eheinä.

17.09.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: laskelman epäkohtien havaitseminen
Voittavaan tarjoukseen tähtäävässä tarjouslaskennassa on valtava määrä elementtejä, jotka tuntuvat pieniltä, mutta niiden merkitys voi olla ratkaiseva. Jos laskija luottaa liikaa käyttämänsä järjestelmän lupauksiin, saattaa laskelmaan jäädä virheitä, jotka tuhoavat koko työn.

04.09.2026
Maksuerien hallinta ja kassavirran optimointi projektin elinkaaren aikana
Eräs tapa tunnistaa todelliset huippuyritykset on tarkastella, miten yrityksessä suunnitellaan projektin maksuerät. Kun maksuerät simuloidaan jo tarjouslaskennan aikana, ne tukevat suoraa ja sujuvaa projektin taloushallintoa sekä varmistavat urakoitsijan kassavirran heti hankkeen alkumetreiltä lähtien. Ja juuri näin toimii Broker Site Manager.

27.08.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: kolme syytä valita Broker
Markkinoilta löytyy monenlaisia projektinohjauksen ja tarjouslaskennan tuotteita, jotka mainoslauseiden perusteella ovat toinen toistaan huikeampia ja ratkaisevat kaikki laskentaan liittyvät pulmat sormia napauttamalla. Totuus on kuitenkin selvästi monimutkaisempi, kun ohjelmistojen ominaisuuksia ruvetaan tarkemmin tutkimaan.

24.06.2026
Ylivoimainen tulos tarjouslaskennan vertailussa: Brokerin 98 ominaisuutta jättivät kilpailijan varjoonsa
Kentältä kantautuu mielenkiintoisia uutisia: eräs hyvin tunnettu kilpailijamme etsii tällä hetkellä lähes epätoivoisesti uusia asiakkuuksia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että he tarjoavat laskentaohjelmaansa asiakkaille käyttöön jopa ilmaiseksi. Päätimme ottaa selvää, mistä markkinoiden liikehdintä johtuu ja mitä ilmaisohjelma pitää sisällään.

15.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: aineiston tuottaminen laskelmasta
Kun tarjous on voitettu ja sopimus allekirjoitettu, alkaa liiketoiminnan kriittisin vaihe: annettujen lupausten lunastaminen. Monissa yrityksissä siirtymä tarjouslaskennasta tuotantoon on pullonkaula, joka vaatii tuntikausien manuaalista työtä, tietojen uudelleensyöttämistä ja altistaa kalliille virheille.

01.06.2026
Kouluttajan tähtihetkiä: oman totuuden vieminen laskelman hinnoitteluun
Broker tarjoaa markkinoiden monipuolisimmat ja älykkäimmät työkalut tarjouslaskentaan. Se pitää huolen lähtötietojen oikeellisuudesta, mahdollistaa rajattoman asiakasratkaisujen muotoilun, kilpailuttaa toimittajat ja jopa vahtii automaattisesti kymmeniä mahdollisia virheenaiheuttajia. Mutta vaikka pohjatyö ja automaatio olisivat kuinka täydellisiä, todellinen voittava ja kannattava tarjous vaatii sen ratkaisevan loppusilauksen.